Erikan hoitoonlähtö

Tässä meidän neiti on lähdössä toukokuun 9. päivänä 2005 ensimmäistä päivää päivähoitoon Mia Ahtaanluoman hellään huomaan. Galinan sopimus meillä päättyi, ja meidänkin perheen oli turvautuminen kunnalliseen päivähoitoon.

Muutos normaaliin päiväjärjestykseen (mm. herääminen ihmisten aikaan verrattuna siihen, että saa makoilla kymmeneen asti omassa sängyssä!) oli sen verran suuri, että ensimmäiset kaksi viikkoa olivat ihan kauheaa kiukuttelua ja hammasten kiristystä jopa iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka ei joka päivä tarvinnutkaan hoitoon mennä. Ymmärtäähän sen, että kapinoituttaa, kun pienen ihmisen maailmanjärjestys laitetaan kertalaakista uusiksi. Monena aamuna huuto ja itku alkoivat jo kotona eteisessä ja jatkui koko matkan hoitopaikkaan mutta loppui sitten kuin seinään, kun äiti häipyi näköpiiristä - niin kuin kuulemma niin monella muullakin pienellä hoidon aloittajalla. Äitiä vaan teki pahaa kun toinen karjuu pää punaisena: "Äiti älä lähde!!" Vietä siinä sitten hyvä työpäivä...

Yllätys yllätys - äidille siis - kun yhtenä maanantaiaamuna Erika mennä vilahti Maukka-sedän luokse mukaan otettua leluansa esittelemään: hyvä kun ulkovaatteet ehdittiin riisua päältä. Heiheit pikaisesti olan yli heitettiin ja taas keskityttiin pop-up -lelun esittelyyn. Äiti seisoi vähän öönä eteisessä ja tuumi mielessään, että missä on itku, missä huuto?? Eipä sillä, että huutoa olisi kaivannutkaan, mutta ero edelliseen hoitopäivään oli niin täydellisen radikaali. Siitä lähtien Mialle meno ei ollutkaan enää peikko - ei äidille eikä pikku viipeltäjällekään sen enempää.

Näihin aikoihin Erika oli tehnyt lähestulkoon täydellisen stopin syömistensä kanssa kotona. (Lukuunottamatta tässä kuvassa uppoavaa jätskiä ja monia herkkuja tietenkin.) Monta kertaa annos leviteltiin vain lautasen reunoja pitkin, "syötettiin" kissaa tiputtamalla ruuat lattialle ja päälle hymyä ja toteamus: "Kissa syö!" ja söihän se tietenkin. Ninja-kissa ottikin tavakseen parkkeerata meidän ruoka-aikaan Erikan syöttötuolin alle kyttäämään makupaloja. Ja Erika piti huolen, ettei tarvinnut turhaan kyttäillä... Ja äiti huokaili ja mietti päänsä puhki, että millähän tuo tyttö oikein elää ja kasvaa?

Yllätys yllätys - jälleen kerran äidille - kun Mia kertoi, että Erika syö hoidossa kauniisti lautasensa tyhjäksi ja pyytää vielä lisääkin!! Niinpä äidin stressi Erikan syömisistä loppui siihen - oli ainakin toivoa tytön säilymisestä hengissä varmalta näyttäneeltä nälkäkuolemalta, kun ainakin hoidossa maistui ruoka! Vinkkinä siis niille joilla on samoja ongelmia lastensa kanssa: kyllä ne joskus kuitenkin syö, ei terve lapsi itseään nälkään näännytä!

Hauska juttu tässä hoitohommelissa vielä oli se, että vaikka aamulla Erika jäi alkujärkytyksestä selvittyään ilman ongelmia hoitoon, tuli iloitku joka ikinen kerta, kun äiti kävi hakemassa tyttöä kotiin. "Äitiäitiäiti" ja kädet levällään juostaan vastaan heti kun tuttu auto kaarsi risteyksestä. Sitten syliteltiin ja pusittiin eikä kumminkaan olisi haluttu lähteä minnekään kotiin hoidosta! Eli tästä voimme päätellä, että hyvä hoito oli Mialla ja neiti viihtyi mainiosti, suurkiitos siis Mialle niistä 1,5 kuukaudesta, jotka Erika luonasi sai viettää!

Kesälomien jälkeen siirryttiin sitten Hanko Pohjoisen päiväkodissa juuri aloittaneeseen pienten ihmisten (0-3 -vuotiaiden) ryhmään. Tässä ollaan nyt toistaiseksi vielä menossa siinä vaiheessa, että parutaan aamuisin, kun ollaan menossa hoitoon, mutta näyttää sille, että ollaan jo sikäli voiton puolella, että Erika kävelee jo vapaaehtoisesti autoon ja autosta tarhaan - mutta samalla pitää kaameaa meteliä mennessään. Ja iltaisin jutellaan, että tarhassa oli kivaa ja mielellään ollaan huomenna menossa uudelleen. Ja aamulla jälleen karjutaan... Kyllä se tästä. Ei sentään niin pahoja kramppeja ole aiheuttanut tämä hoitopaikan vaihto, kuin äiti oli pelännyt.