Meidän esikoisneiti Erika Mikaela Ahtaanluoman ensimmäinen vuosi

Torstaiaamuna 14.8.2003 isin jo lähdettyä aamuvuoroon päätti meidän Aurinkoinen alkaa syntyä, 8 päivää lasketun ajan jälkeen. Mamma soittamaan isin pomolle töihin, että nyt olis varmaan Mikan lähdettävä kotiin, ei kyllä mikään kiire vielä ole, vaikka lapsivettä jo tuleekin. Isi pyyhälsi kotiin ja sitten lähdettiin Tammisaareen neitiä hakemaan.

Vierähtihän siinä toki tovi jos toinenkin, välillä lämpimässä kylvyssä, välillä kivuissa kiukutellen, mutta illalla klo 21.09 palkittiin koko päivän kestänyt uurastus sylillisellä puhdasta kultaa! Äidin ensimmäiset sanat taisivat olla: "voi miten paljon tukkaa sillä on!!" Ei tullut edes mieleen kysäistä, että kumpiko tulokas mahtoi olla, tyttö elikkä poika. Isi sitten kurkisti lämpöpeiton alle, kun asia hetken päästä tuli mieleen ja tiedotti tyttären syntyneen. Strategiset mitat olivat 50 cm ja 3470 grammaa sekä 9 Apgarin pistettä.

Kuvassa neiti on päivän vanha. "Blondi tuli taloon!" keksi eräs tuttu, laitoksella samaan aikaan makoillut äiti heti.

Erika on ollut - ainakin äidin mielestä - hyvin helppo lapsi. Hän itki oikeastaan ainoastaan silloin, kun nälkä kurni pientä vatsaa. Korvikkeeseen siirryttiin puolivuotiaana ja jo sitä ennen naposteltiin sitä sun tätä pientä täyteruokaa, perunaa, porkkanaa ja mannapuuroa muiden muassa. Uutena vuotena syötiin jo pilttipurkillinen mannapuuroa hillon kera. Kukkakaali taisi olla ainut, mikä ei uponnut, vaan tuli oksennus, ennenkuin ensimmäinen lusikallinen pääsi vatsaan saakka! Isäänsä tullut... ;)

Hieman vajaan puolen vuoden iässä puhkesi ensimmäinen hammas - juuri kun isi ja äiti olivat päivän Tallinnassa ja Erikalla oli hoitaja kotona. Naureskeltiin lähtiessä, että tästä löytyy tämä Panadol sitten, jos sattuisi vaikka hampaita pukkaamaan, hehheh eikai niitä nyt juuri silloin... vaan kuinkas kävikään! Seuraavana aamuna aamupalalla alaleuassa oli kuin olikin uposen uusi pikku helmihammas! Vaan eipä ollut neiti kiukutellut lainkaan, niinkuin ei muistakaan hampaiden tuloista, ihan yllärinä ne tulivat ihan ilman itkua - onneksi!

Ryömimään neiti oppi hieman yli puolivuotiaana ja siitähän se sitten lähtikin, loppumaton tutkimusmatka! Vähän väliä jouduttiin kieltämään ettei saa mennä sinne ja tänne ja tuonne, mutta niin vaan hetken päästä taas oltiin "pahuuksia" keksimässä. Hulluksi meinattiin isin kanssa tulla, kun CD-levyt purettiin kerta toisensa perään telineestä alas sille korkeudelle, mille milloinkin satuttiin ylettymään. Seisomaan Erika nousi n. 7 kk ikäisenä - silloin hän ei vielä kontannutkaan. Me jo epäilimme, että koko konttausvaihe jää pois, mutta samana päivänä kun äiti meni ensimmäistä päivää töihin, alkoi Erika kontata ja konttasi äitiä vastaan töistä tullessa. Ja vauhti sen kuin kiihtyi... onneksi ei kuitenkaan alettu kävellä ihan vielä.

Toukokuussa 2004, kun äiti palasi töihin, saapui perheeseen uusi jäsen: au-pair Galina. Monien byrokratian mutkien jälkeen tosin. Täällä Hangossa kun ilmiö tuntui olevan ihan uusi, ei virastoissakaan oikein tiedetty, mitä papereita milloinkin tarvitaan ja missä järjestyksessä. Siinä sitten ravattiin edestakaisin ja taas takaisin moneen kertaan välillä verotoimisto - kela - poliisilaitos. Loppuviimeksi kaikki saatiin kuitenkin kuntoon. Galinasta tuli meidän perheelle vallan verraton apu: luotettavampaa ja joustavampaa ihmistä saa kyllä hakemalla hakea. Ja Erika tykkäsi ihan mahdottomasti: kemiat taisivat osua kerralla kohdalleen. Galinaa taisi aluksi hirvittää, kun Erika oli vasta 9 kk vanha, eikä hänellä ollut niin pienistä kokemusta, mutta erittäin nopeasti kaikki rutiinijutut tulivat tutuiksi. Eikä kertaakaan äidillä ollut tarvis soittaa töistä kotiin kysyäkseen, onko kaikki hyvin! Se taitaa kertoa jo luottamuksesta aika paljon.

1-vuotissynttäreiden jälkeisenä aamuna Erika otti ensimmäiset askeleensa uuden nuken luokse. Matka ei ollut järin pitkä, reilu puoli metriä, mutta jostainhan se oli aloitettava. Hän olikin edellispäivänä tarkkaan seurannut muita, hieman vanhempia synttärivieraita ja ilmeisesti päättänyt, että kyllähän tuo homma häneltäkin sujuu, kun kerran muiltakin! Vuosi ja kaksi päivää vanhana mentiin sitten jo kävellen kuin vanha tekijä. Hyvin harvoin hän kaatui, ja jos kaatuikin, nousi mieluummin seisomaan uudelleen kuin että olisi jatkanut matkaa kontaten.

Tästä ensimmäisestä vuodesta ei ole oikein kuvia saatavilla, kun ne on kaikki jo albumiin laiteltu, mutta toisesta vuodesta sitten onkin enemmän kuvamateriaalia digimuodossa jo valmiiksi.